Waldo’s People – I Have A Stream

20:00

6.6.2020

VIP-liput

✭ WALDO’S PEOPLE – I HAVE A STREAM ✭
GIVE US THE WORLD BACK LIVE STREAM KEIKKA
Lauantaina 6. Kesäkuuta klo 21:00

💥VAPAA PÄÄSY💥

Waldo’s People on täyttänyt saleja jo käsittämättömät 25 vuotta. Listaykkösiä yhtyeeltä löytyy kahdelta vuosikymmeneltä. Vuonna 2019 yhtye teki enemmän loppuunmyytyjä keikkoja kuin koskaan historiansa aikana. Yhtyeen keulakuvan Waldon mukaan, se johtuu siitä, että yhtyeen keikkasetti uusiutuu tarpeeksi usein, ja tämä pitää yleisön mielenkiinnon yllä. Tälle ryhmälle se on helppoa, koska julkaistuja kappaleita on toista sataa ja listaykkösiäkin toistakymmentä.

Waldo’s People tekee todennäköisesti vuoden 2020 ainoan livekeikkansa lauantaina 06.06.2020 alkaen klo 21:00. Yhtye on julkaissut näissä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa ns. ”keittiökeikkoja” ja tämä saaga huipentuu kesäkuisena lauantai-iltana Lahden Möysän Musaklubilta taltioitavaan live esiintymiseen. Illan kattaus tulee olemaan täysin ainutlaatuinen. Lavalla esiintyvä kokoonpano tulee koostumaan mm. keittiökeikka videoilta tutut upeaääniset Waldon enkelit, Astrid Nicole, Iina Salin ja Karoliina Kallio, Kitaravirtuoosi Kimmo Nissinen, Rytmiosaston mestari perkussioineen Jari Salminen, sekä Ysärin Kuningattarelta, Pandoralta lainattu Dj Mikko Peltonen. Illan isäntänä ja tapahtuman juontajana toimii Ysäriradion aamuääni Tuottaja Jääskeläinen.

Tapahtuma on ilmainen. Katsojilla on kuitenkin mahdollisuus tehdä vapaaehtoinen 5€ tai 10€ lahjoitus mm.MobilePayn kautta. Vapaaehtoisella lahjoituksella näkee keikan jälkikäteen viikon ajan. Esiintyvien artiestien,bändien ja tapahtumatuottajien tulot romahtivat maaliskuussa yhdessä yössä nollaan euroon ja tuloja ei käytännössä ole näköpiirissä koko vuonna. Waldo kertoo: ”Haluan tarjota tämän ainutlaatuisen livestream keikan ilmaiseksi ihmisille. Että mahdollisimman moni sellainenkin ihminen, joka kärsii taloudellisesti tästä tämänhetkisestä tilanteesta, pääsee mukaan bileisiin. Uskon kuitenkin ihmisten hyvyyteen ja omaantuntoon että saadaan kerättyä vapaaehtoisilla lahjoituksilla keikan järjestämisestä syntyneet kulut, jotka ovat tuhansia euroja”

❗️OSTA ”ONCE IN A LIFETIME” VIP-LIPPU 15€❗️

TÄMÄN KAIKEN SAAT VIP-LIPULLA💯
✅ Pääset lähetykseen mukaan suoraan bacstagelle tuntia
ennen virallisen keikan alkua.
✅ Täysin ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa kulissien taakse
ja nähdä making of video päivän tapahtumista.
✅ Bäkkäri etkot isännöi Tuottaja Jääskeläinen. Luvassa
tulikuuma Club Ysäri Show.
✅ Tuottaja Jääskeläinen mm. haastattelee illan esiintyjiä ja
pääset esittämään heille kysymyksiä.
✅ Pääset kurkkaamaan kulissien taakse bäkkärille miten
esiintyjät valmistuvat illan keikkaan.
✅ Waldon viime hetken kuulumiset ennen keikkaa.

VIP-LIPUN VOIT OSTAA TÄÄLTÄ:
https://www.lippu.fi/artist/waldos-people/

✭ ILLAN AIKATAULU ✭

KLO 20:00 – BACKSTAGE ETKOT (VAIN VIP-LIPULLA)
KLO 21:00 – WALDO’S PEOPLE – I HAVE A STREAM LIVE

MobilePay ohjeet:
Support lipun voit ostaa helposti maksamalla MobilePay maksuna 5€ (numero 62226) Laita viestikenttään sähköpostiosoitteesi niin saat linkin, jonka kautta voit katsoa keikan tallenteen 7 vrk:n ajan. Support lipun tuotolla katetaan illan tuotantokuluja.

Tapahtuman järjestää:
-Möysän Musaklubi Mössö
-Keikalla.fi
-Waldo’s People